Retki Revontuleen keräsi yhteen ison joukon

15.2.2020

Lauantaina 15.2.2020 matkasi kolmenkymmenen retkeläisen joukko bussilla Revontuleen Hankasalmelle ystävänpäiväretkelle viettämään liikunnallista päivää. Ohjelmassa oli kaksi tuntia ohjattua keilausta ja keilahallin kaikki radat olivatkin kovassa käytössä koko tuon meille varatun ajan. 

Osa keilaajista oli ensikertalaisia, osa jo pidemmän aikaa harrastaneita. Keiloja kaatui kaikilta ja mukavaa oli!

Makoisan buffetlounaan jälkeen siirryttiin luentosalin puolelle, jossa ohjelmassa oli naurujoogaharjoituksia. Ja mikä mahtava naurunremakka saatiinkaan aikaiseksi! Hohotettiin, hahatettiin ja hihitettiin niin että melkein katosta rappaukset irtosi.

Iltapäivän päätteeksi ennen kotimatkaa rauhoituttiin ja tehtiin rentoutusharjoitus, osa istuen, osa jumppa-alustojen päällä makoillen. Muutamista kuorsauksenkorahduksista päätellen rentoutuminen onnistui hyvin.

Retki toteutettiin osaksi Vammaisurheilun tuki ry:ltä saadulla avutuksen rahoituksella. Jo kotimatkalla bussissa saatu palaute päivästä oli niin positiivista, että eiköhän me tulevaisuudessakin jotain vastaavaa järjestetä jäsenten virkistykseksi. Kokonaisuudessaan siis hieno päivä, onnistunut retki yhdessä liikkuen, iloiten ja vertaistukea saaden sekä antaen. 

Kiitos kaikille mukana olleille :)  

...ja siitä se lähtee - kaato!!!
Hei kukahan johtaa pistetilanteessa..? No, ei sillä väliä. Pääasia, että kaikilla oli mukavaa!
Hih hih, hah hah, hoh hoh...naurujooga pisti endorfiinit liikkeelle ja suut hevosenkengälle.